Tietoa meistä

Mieskuoro Kelot on Tampereen Kansalliset Seniorit ry:n harrastuskerho. Kuoro on perustettu vuonna 1972. Olemme eläkeläisiä, siis jo harmaantuneita, mutta pyrimme toteuttamaan positiivisesti nimemme symboliikkaa. Jäseniä on tällä hetkellä  nelisenkymmentä

Kuoron johtaja on  Jussi Tamminen.

Jäsenkunnasta lähes kaikilla on kuorotaustaa, useimmilla Tampereen aktiivi-ikäisten kuoroissa.  Kuoro tarjoaa aktiivisesti laulaneille sopivan tavan siirtyä jäähdytellen leppoisampaan ilmapiiriin.

… kun pojjaat ne…

Kelojen ohjelmisto on monipuolinen:  kansanlauluja,  hengellisiä ja isänmaallisia lauluja, sota-ajan lauluja, kevätlauluja, serenadeja jne. Siis aika tavallista mieskuoromusiikkia.

Laulut määräytyvät osittain tiedossa olevien esiintymisten mukaan. Vuotuiseen ohjelmaan on kuulunut yhteiskonsertti sisarkuoron Katajaisten   kanssa, kesäkeikat kaupungin puistoissa ja laululavoilla, eläkeläisten yhteiset tilaisuudet ja joulukonsertti joulun alla. Laulutervehdykset Pirkanmaan Hoitokodissa ovat myös kuuluneet toimintaan. Oma alueensa on hengellinen musiikki. Kelot on avustanut Tampereen seurakuntia messuissa muutamia kertoja vuodessa.

Esiintymistilaisuuksia on ollut vuosittain parisenkymmentä.

… huoleni pois jo…

Kelot on paitsi kuoro myös tapa viihtyä yhdessä.  Kokoontumisiamme voi sanoa hyväntuulisiksi, keskusteleviksi  tilaisuuksiksi, joissa huumorilla on vahva sija.  

Yksi yhdessä viihtymisen tapa on matkat. Joka vuosi on tehty yksi matka kotimaahan tai ulkomaille. Viimeiset matkakohteet ovat olleet Saarenmaa, Norrköping ja Ahvenanmaa.

… äl’ yksin jää, käy joukkohon…

Jos vähänkin tuntuu siltä, että laulaminen toisten kanssa olisi mukavaa, tule ihmeessä mukaan. Ei kuorokokemus ole välttämätön. Harjoituksemme ovat maanantaisin Pyynikin seurakuntatalossa Kisakentänkatu 18 klo 9.30 – 12.00. Nuottien lukutaito ei alussa ole välttämätön. Siihen oppii nopeasti. Harjoitteluun on tarjolla avuksi tietotekniikkaa. Ota yhteyttä kuoron puheenjohtajaan Matti Kerppolaan (matti.kerppola@me.com, p. +358407336072⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠).

… eespäin, eespäin...


Tervetuloa kuuntelemaan - ja jossain myös laulamaan yhdessä.

Kynttilöitä ja valoisaa mieltä pimeneviin päiviin!